perjantai 23. joulukuuta 2011

nolo äiti!!!!!!!!!

tämä oli piilossa meiltä niin äiti oli unohtanut lisätä nämä.eli siis äiti sai nämä Maijalta eilen ja ne oli piilos.
sori äiteen puolesta maija!helmiina

torstai 22. joulukuuta 2011

uusi perheenjäsen..

niin kuvassa on Dora. Nöffin ja labbiksen sekoitus, ikä 8 kk. Tämä Dora muutti meille, kun oma perhe joutui muuttamaan kerrostaloon ja tämä koira ei oikein sinne sovellu. Nyt sillä on tilaa temmeltää.
Kuvista näkee, että pentuunen se on vielä, ei yhtään rauhassa. Kuvissa on vielä Doran ensimmäinen ilta meillä ja uutta piisaa. tyttäremme Väinö- koira (5kk) oli myös kylässä ja siitähän show syntyi. Terrieri näytti lopuksi luontonsa ja missä kaapin paikka on. Doran suuren ja Väinön pienen koon vuoksi tilanne oli koominen, mutta jouduimme sekaantumaan asiaan ja ottamaan väinön syliin. Dora yritti aikansa alistaa väinöä hellästi painamalla Väinöä lattialle ja muka leikkimällä. Tunnin verran Väinön huumori piisasi ja sitten suu kääntyi virneeseen ja sen jälkeen Dora meni edeltä ja Väinö hurjana perässä ja koko talo tömisi.
Dora on jo ystävystynyt meidän seropin kanssa ja näiden kopit ovat pihassa lähekkäin ja koirat pääsevät kosketusetäisyydelle toisistaan, seuraa kummallekin koiralle. että tämmöinen joulu tulossa meille.

Joulurauhaa ja siunattua uutta vuotta kaikille blogissa kävijöille :)

pikkujoulusaamisia

amaryllis tuli Maijalta  sekä novita chrystal-lankaa (ihanaa) ja DMC:n Poppy Cat kitti...tuota se Geisha ...olihan se jossain...niin on tainnut hävitä,eikä enää ainakaan samanlaisena vastaan tule ( hyvää oli:) ).
KIITOS Maija näistä ovat ihania ja tuiki tarpeellisia.
Pirkolta tuli Muumia ja nehän osui ja upposi ihan kohdalleen. Sitten sain vielä ison lasikuvun jonka siälle saa tehdä pistelyn ja ei muuta kuin heiluttelemaan niin lunta sataa. aivan ihania ja myöskin tarpeellisia. KIITOS Pirkko:)


Maija oli lahjonnut myös Helmiinan. Neitihän sai jotain hyvin neitimäistä koristekynsipakkauksen , ihania saipuoita niin ja karkkipussin, joka on myös oudolla tavalla hävinnyt. Kuulemma hyvää oli. KIITOS Maija näistäkin :)

torstai 15. joulukuuta 2011

karkkipaperit käyttöön

laitoin kauniit enkelikarkkipaperit käyttöön. Ideahan on vanha eikä suinkaan minun, mutta käytin toisen ideaa ja tein pussukan käyttööni. Kiitos Anne näistä enkelikarkeista oli paljon hyötyä :)

Sarilta Leena M:lle

Niin minä pistelin Leena M:lle. Leenan joulumuistoihin kuului kaikkea kodikasta ja lämmintä, niinpä minä valitsin sitten kuusen. Maijalta sain apua, sillä olen todella onneton ranskalaisissa malleissa. Maijan lehdestä Création point de croix 5.( Meniköhän teksti edes oikein, no ainakin sinnepäin.) pistely oli ihan kiva juttu, mutta kokoaminen ei ollutkaan niin yksinkertaista. ensikertaa kokosin jotain tällaista ja oksien juuresta oli tottavie hankala pistellä kappaleita yhteeen.Olen joskus sanonut että ystäväni joutuvat usein koekaniineiksi uusiin kokeiluihini ja sinä tällä kertaa :) Älä Leena katso liian tarkasti vain kaukaa ja joulukuun hämärässä valossa. Koko puun istutin sitten massalla lasikippoon ja Helmiinalla oli huovutusvillaa lumeksi. toivottavasti puu miellytti.
Mukaan laiton Tilda töiden ystävälle jotain tildamaista juttua.
Hyvää joulua sinulle sinne kauas pohjoiseen, teillä on varmaan paljon kauniimpi joulumaisema kuin meillä täällä mustanpuhuvalla Pohjanmaalla :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

terveisiä Marian huoneessa-blogista

minä olin onnellinen voittaja arvonnassa ja sain näin kauniin mallin pisteltäväksi ja lankaa mukaan. Suuret kiitokset Maria sinulle ja hyvää joulu alusaikaa ja tulevaa joulua:)

Annelta joulumuisto Sarille

että ikinä voi arvata mitä ihanuuksia sain Annelta. Mulla tais tulla ensin tippa silmään ja sitten hihkuin ja hypin pitkin tuvan lattiaa. Oli siinä sitten katselemista ja ihmettelemistä voi voi:) Haluattekohan te tietää mitä se oli...
siis postipaketti oli aivan syötävän ihana kuten näette ja sitten...
niitä enkeleitä tuli joita niin rakastan. Ja katsokaa miten kauniita, mikä työn jälki. Ehdotan ensi vuoden Nobel-palkinnon saajaksi Annea rasioineen ja pistelykäsialoineen. Mikäs sen suurempaa maailman rauhaa tuo kuin nuo Annen ihanat ja kauniit pistelyt. Suuressa innostuksen ällistyksen ja tunnekuohun puuskassa yritin meidän isännällekkin näyttää miten kauniita ja pieniä Annen pistot ovat, mutta eihän se ymmärtänyt tuumas vain "joo joo". No saihan tuon arvata, mutta me pistelijät ymmärrämme kaiken kauniin päälle ja tämähän on sitä juuri huipussaan. Ei kauniimpaa alla auringon  vaan arvatkaa mitä oli sisällä...huh.. aivan hengästyy..
aarrearkullinen enkeleitä ja jopa syötäviä. mutta ei tämä hauskuus tähän loppunut, otin yhden rauhoittavan (enkelikarkin) ja aloin penkoa arkkua ja voi ei...jopa multa taitaa loppua sanat...että ikinä arvaa...
sain ihku ihanat punaiset (lemppariväri, että varmaan tienneet?) sakset ja SAKSIKORISTE. Koristeltuna pienen pienillä helmillä ja taas tätä Annen uniikkia pistelyä huh miten pientä ja sievää olen jo sekoamassa ja taisin seota nimittäin rasiasta löytyi vieläkin jotain...
että arvaa mitä ...hopeinen ENKELI. tämä ylitti jo kaikki odotukset ja varmasti vaihtobudjetinkin, mutta en aio palauttaa budjetin ylittäneitä tuotteita sen verran olen itsekäs ja nautin näistä. Kerroin kirjeessäni, että enkelit kuuluvat ehdottomasti jouluuni ( ja koko vuoteen) ja Anne täytti täysin toiveeni. Voi kun näkisitte nämä livenä, kun mun kamera ei tee näille minkäänlaista oikeutta. No Meidän 3-naisen pistelypiiri ainakin saa kuolata ( siis kuvaannollisesti ja karkit syön minä ehkä lapset ja mieheni , joka ei ymmärtänyt pistelyjen päälle mitään) näille toden teolla ja kädestä pitäen ja saavat vapaasti kadehtia minua :D
olihan Anne laittanut vielä kirjeenkin mukaan ja siinä oli aivan ihana joulumaisema, katsokaapas rasian taakse..KIITOS ANNE , muuta lahjaa Jeesus-lapsen lisäksi en tälle joulua enää tarvitsekkaan.
Rauhallista joulua kaikille :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Luukas-yhteisön myyjäiset

Helmiinan kanssa keräsimme tavaraa kokoon Luukas-yhteisön joulumyyjäisiin. Ja kyllähän sitä jotakin kertyikin
syksyn mittaan olen posliinimaalauksessa maalaillut enkeleitä ja kynttilänjalkoja. Osa on tehty siirtokuvilla..
Leivoimme Helmiinan kanssa jotakin
tuli nisu-ukkoja...
pullakransseja...
ja erilaisia pipareita. toivottavasti myyntiä oli, itse emme ehtineet jäämään sinne, piti painua jouluostoksille.
Hauskaa joulun alusaikaa kaikille pistelijöille :)